Suomen kiipeilyn pioneerina tunnettu Matti Jokinen on ensimmäinen tunnettu Suomalainen kiipeilijä. Matti palaa Helsinkiin vuonna 1954 ensimmäiseltä matkaltaan, jossa hän on menettänyt sydämensä vuorille ja kiipeilylle. Matterhornin nousu takataskussaan, hän rupeaa työstämään Suomeen ensimmäisiä kiipeilyreittejä Taivaskalliolle Helsingissä. Voidaan puhua työstämisestä sanan varsinaisessa merkityksessä, koska siihen aikaan kalliota saattoi vielä muokata taltalla ja vasaralla mieleisekseen. Sitä kun ei ollut kukaan vielä kieltänyt. Nykyään kaikenlainen kallion muokkaamien on kiipeilypiireissä paheksuttavaa ja kiellettyä.

Itse tehdyillä varusteilla Matti nousi myös reittejä Rossin rinteellä, Helsingin Vanhassakaupungissa. Tähän aikaan kiipeily Alpeilla oli teknistä kiipeilyä. Tärkeintä oli vain päästä ylös asti ja omatekoisia hakoja, puukiiloja sekä köysitikkaita käytettiin apuna nousuissa. Joillakin reiteillä Alpeilla voi edelleen törmätä isommissa halkeamissa vanhoihin puisiin kiiloihin.

Matti itse tosin ei välttämättä silloin erityisesti miettinyt ”teknoavansa”, koska vasta 60-luvulla ruvettiin tekemään eroa teknisestä ja vapaasta kiipeilystä. Kiipeilyköydet olivat vielä hamppua, ja niiden murtolujuus oli paljon heikompi kuin nykyisten keinokuituköysien. Valjaita ei vielä ollut, vaan köydet kiinnitettiin rinnan ympärille. Nykyisen kiipeilyköyden suurin sallittu iskuvoima on edelleen mitoitettu sen mukaan, mitä ihmisen rintakehän arveltiin kestävän tällä tavalla pudotessa köysi rinnan ympärille sidottuna.

Alppikerho ja Olhava

Suomen alppikerho perustettiin vuonna 1962, ja uusia harrastajia saapui harrastuksen pariin. Suomen edelleen tärkein ja suurin kiipeilykallio Olhava löydettiin kiipeilykäyttöön 70-luvun puolessavälissä. Olhavan ensimmäinen reitti Vekara noustiin vuonna 1975. Alussa kiipeily Olhavalla oli vielä teknistä kiipeilyä, mutta jo seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä Olhavan klassikkohalkeamat oli kiivetty myös vapaasti. Olhavalle on tehty vielä 2000- luvulla uusia hienoja reittejä, joista mainitsemien arvoisia ovat ainakin Teemu Tapanisen luonnolliset linjat CroMagnon 8+ ja Ikaros 8(V). Olhava on nykyään luonnonsuojelualueella, mutta kiipeily luontoa häiritsemättä on edelleen sallittua.

Vapaakiipeily

Harrastuksena myös Boulderointi sai jo 80-luvulla vapaakiipeilyn harjoittelumuotona tuulta siipiensä alle, ja legendaarisimpia boulderkallioita lienee Helsingin Meilahden kallio, jota käytettiin boulderointiin jo 80-luvun alussa. Sampsa Lahtinen kiipesi koko seinän pitkän poikkikulun Via Dolorosan (7-) 80-luvun lopussa, jonka jälkeen kallion suosio kasvoi. Meilahden kallio on ainoita paikkoja missä Suomessa voi nähdä graniitin kuluminen kiipeilyn johdosta. 80-luvun puolessavälissä kiivettiin jo innokkaasti usealla paikkakunnalla Suomessa.

Turussa paikallinen klassikkokohde Ispoinen on ollut kiipeilykäytössä vuodesta 1984. Tosin kiipeily on sittemmin kielletty Ispoisissa harvinaisen sammaleen takia. Onneksi paikallinen vahva kiipeilykulttuuri on ehtinyt varustaa useita kallioita Turun läheisyydessä, erityisesti Kustavissa kiipeilykäyttöön. Vuoteen 2008 mennessä jopa 400 reittiä on avattu kiipeilykäyttöön Kustavissa. Varusteita tosin ei ole kulunut kovin paljon, koska arviolta vain 5 % reiteistä on pultattuja sporttireiteiksi. Turun seutu tunnetaankin tänään Suomessa luonnollisen kiipeilyn kehtona. Kustavissa järjestetään vuodesta 2004 perinteeksi muodostunut jokakesäinen kiipeilytapaaminen.

80-luvun puolivälin jälkeen myös muualla Suomessa ruvettiin etsimään ja puhdistamaan kallioita kiipeilykäyttöön. Suomen ensimmäinen sisäseinä, valmistui 80-luvun lopussa Kauniaisiin. Myös lapissa on kiivetty jo 80-luvun alusta. Leo Määttälä etunenässä avattiin ensimmäisiä reittejä Posion Korouomassa myös vuonna 1984. Korouoma on nykyään suojeltu, eikä uusia reittejä enää saa avata. Korouoma on myös suomen suurin jääkiipeilykohde.

Pultit

Kiipeilyn suosio rupesi näkymään vaikeampien reittien nousuissa. 1986 Kari Poti nousi Majavan paluun (7) Kvarnbyn kalliolla. Reitti on luonnollisesti varmistettava halkeamalinja. Alunperin siinä oli yksi pultti, joka nyttemin on poistettu. Muutoin suuntaus oli pulttikiipeilyn suuntaan kääntyvää. Vaikeiden reittien linjat usein kulkivat kallion sileistä kohdista, jolloin varmistaminen oli tehtävä pulteilla. Muutamaa vuotta myöhemmin, 1989 Pasi Vihavainen nousi Vanjärvellä Päiväperhosen, joka sai vaikeusasteen 7a+. Samana vuonna vasta 17-vuotias Henrik Suihkonen nousi ensimmäisenä kovan kilpailun kohteena ollutta Baby Face reittiä Muurlassa. Huhujen mukaan reitille oli jo vanhempien kiipeilijöiden toimesta suunniteltu nimeä “Scarface”, mutta reitinhän saa aina nimetä ensinousija.

Urheilukiipeily oli tähän aikaan vielä melko Helsinki-keskeistä. Vaikeimpia projekteja työstettiin usein yhdessä ja tavallinen tapa oli reittien yrittäminen vuorotellen. Yritysvuorot arvottiin oikeudenmukaisuuden säilyttämiseksi porukan kesken. Miltei koko 90-luvun aikana vaikeimpien reittien kohdalla Henrik Suihkosen ylivoima lienee kuitenkin tehnyt vaikeimpien reittien kohdalla arpomiset turhiksi.

Nykyään reittien projektointi on muuttunut harrastajamäärien kasvun myötä, ja sitä myöten on muotoutunut myös uusia sääntöjä reittien avaamiselle ja projektien varaamiselle. Myös sisäseinien yleistyminen toi uuden näkökulman kiipeilyyn sekä harrastajamäärien kasvun että kisakiipeilyn myötä. Kiipeilystä tuli yhtäkkiä urheilua, jollaisena sitä ei aikaisemmin oltu ajateltu.

Entistä urheilullisempi suhtautuminen, sekä nuorena aloitettu säännöllinen harjoittelu tulivat monen kiipeilijän ohjelmaan.

Seinäkiipeily ja Boulderointi

Kiipeilyn uusista harrastajista valtaosa aloittaa harrastuksen sisäseinällä, eikä kaikille ole edes tavoite siirtyä koskaan ulos kiipeilemään. Seinäkiipeily nähdään turvallisena liikuntamuotona, jota harjoitellaan kuntosalin tapaan valvotuissa oloissa. Seinäkiipeily on jo vuonna 2008 ollut eniten kasvavia lajeja Suomessa.

Toinen uusi tuuli on boulderoinnin nousu lajina. Moni kiipeilijä harrastaa pelkästään boulderointia. Aikaisemmin boulderointi oli useimmille vain tapa harjoitella köysinousuja varten. Boulderointi on kuitenkin se laji, joka on tuonut Suomenkin nykykiipeilyn maailmankartalle. Nalle Hukkataival voitti maailman arvostetuimman kutsukisan Arco Rockmastersin vuonna 2006. Boulderoinnin nousu lajina on tuonut Suomalaisille entistä enemmän mahdollisuuksia nousta maailman huipulle. Vaikka meillä ei ole isoja vuoria, on Suomi täynnä isoja kiviä, ja suomalainen periksiantamattomuus on jo nyt näyttänyt kyntensä.

Myös sisäseinien määrän kasvu mahdollistaa entistä tehokkaamman harjoittelun talvikaudella sekä laajemman junnutoiminnan käynnistämisen. Tapanilan Erän kiipeilyjaosto on uuden vuosituohannen alussa junnutoiminnassa edelläkävijä. Siellä on pitkät perinteet nuorten urheilukiipeilykoulusta ja juniorien harjoitteluryhmistä.

Suosion vaarat

Suosion vaarat on pitkään elänyt pelko vanhemmissa kiipeilijöissä siitä, miten harrastajamäärien kasvaessa kiipeily muuttuu. Vuonna 1994 perustetussa Suomen kiipeilyliitossa suosion vaaroilla on tarkoitettu turvallisuuteen liittyviä ongelmia kokemattomien kiipeilijöiden siirtyessä mediasta saamallaan innostuksella lajin pariin. Jotkut vanhemmat kiipeilijät pelkäävät lajin kulttuurin ja vanhojen sääntöjen unohtumista uusien massojen siirtyessä kallioillemme.

Kiipeilyliiton 10-vuotisjuhlallisuuksien alla vuonna 2005 kuultiin vielä puheenvuoroissa argumentteja järjestetyn kurssitoiminnan vaaroista. Vanhemmat kiipeilijät pitivät kiipeilyn tarjoamista liian helposti saataville suurille joukoille vastuuttomana. Pelko suosion vaaroistasta on osittain aiheellista, koska jo nyt on havaittavissa sekä muutoksia että ongelmia, jotka johtuvat harrastajamäärien kasvusta sekä uuden ja vanhan kiipeilykulttuurin kohtaamisesta. Pääkaupunkiseudulla jo kallioiden ruuhkautuminen on selkeästi havaittavissa, mutta myös mielipide-erot eri kiipeilylajien harrastajien kesken kiipeilyn luonteesta ja kallioiden käytöstä ovat aiheuttaneet ongelmia. Kiipeilyn uusien haasteiden edessä tulisi pyrkiä monimuotoisuuteen. Suurimpia keskusteluja aiheuttavat erilaiset näkemykset kiipeilyn turvallisuuteen ja saatavuuden helppouteen liittyen. Monet nykyharrastajat näkevät kiipeilyn kalliolla vain oman sisäseinäharrastuksensa jatkona, ja haluavat kallioille turvalliset ja tiheät valmiit varmistukset.

Pohjoismaissa vallitseva turvallisuusasenne tukee tätä ajatusmaailmaa, ja lajia aloitteleville siihen liittyvät vaarat voivat tuntua turhilta ja järjettömiltä. Alpeilla ja vuorilla pitkään kiivenneille kiipeilyyn liittyy kuitenkin enemmän myös henkisiä ja luonnon asettamia haasteita. Luonto ei voi tarjota kaikille kaikkea, ei edes jokaiselle jotakin, mutta luonnossa tulisi kuten muutenkin huomioida monimuotoisuus. Tietyin edellytyksin voi luoda kallioillemme sekä turvallisempaa kiipeilyä sitä tarvitseville, että luonnonmukaista, henkistä sitoutumista vaativaa kiipeilyä siitä nauttiville. Pohjimmiltaan kiipeily on kuitenkin myös laji, jossa sitoutumisen tuoma vapaus viehättää.

Se, joka riskit tietäen haluaa harrastaa kiipeilyä omien fyysisten ja henkisten rajojen äärillä korkeallakin riskitasolla, tulee olla siihen mahdollisuus sekä nyt että tulevaisuudessa. Kiipeilyn pitää olla vapautta, ja varsinkin vapautta valita. Siksi on tärkeää, että kallioita varustetaan säästeliäästi, ajatellen myös tulevia kiipeilijöiden sukupolvia.

Hyvin suosittu kallio Kleverberget Kirkkonummella joutui kiipeilykieltoon kesällä 2009. Syynä ei tällä kertaa ollut luonnonsuojelu, vaan yksinkertaisesti kiipeilijöiden huono käyttäytyminen. Kalliolla oli meluttu ja huudettu sekä pidetty nuotiota ilman lupaa. Lopullinen isku tuli kun kiipeilijöiden ryhmä kulki kalliolle lainvastaisesti maanomistajan viljelysten poikki. Vaikka tällä kertaa epäillään olleen kyse osittain ulkomaalaisista kiipeilijöistä, ei se poista niitä ongelmia, joita ihan selvästi on havaittavissa kiipeilijämäärien kasvaessa. ”Access”, eli kallioiden käyttöön liittyvät rajoitukset ja ongelmat ovatkin Suomessa tänään kiipeilyn tulevaisuuden suurin haaste. Uusista ongelmista huolimatta ei pidä kuvitella että kiipeily Suomessa olisi nykyään jonkinlaisessa alennustilassa. Kiipeilijämäärien kasvu ja sitä myöten kasvava kiinnostus myös yhteiskunnallisella tasolla on lajin kannalta kokonaisuutena erittäin tärkeää ja hyvää. Monimuotoisena lajina kiipeilyä harrastetaan nykyään niin elämyspalvelujen puitteissa, sisäseinillä ja kallioilla Suomessa ja ulkomailla kun vuoristoissa ympäri maailmaa. Suomalaiset kiipeilijät liikkuvat entistä enemmän myös Alpeilla harrastuksen parissa, ja Suomalaisia koulutettuja vuoristo-oppaita löytyy jo useita.

Kiipeilyn kasvun myötä siitä on löytynyt monelle ammatti ja vielä useammalla rakas harrastus. Monelle kiipeilystä on tullut jopa intohimo ja elämäntapa, johon kuuluu matkustaminen ja vieraisiin kulttuureihin tutustumista sekä tietenkin kiipeilyä mitä kauneimmissa ja erilaisissa maisemissa kivillä, kallioilla ja vuoristoissa. Vuonna 2009 on taas tehty Suomalaisen vuorikiipeilyn historiaa, kun Suomen tunnetuin vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson nousi neljännelletoista ja viimeiselle 8000m huipulle. Vuonna 2009 Laskuvarjojääkärikillan Suomalaisen retkikunnan neljä jäsentä saavutti myös Everestin huipun.

Suomikiipeilyn vuosilukuja

1954

• Matti Jokinen nousee oppaansa, Walter Binerin kanssa Matterhornille 17. heinäkuuta 1954

1955

• Hakahalkeama Taivaskalliolla, Matin oman kirjoituksen perusteella Suomen ensimmäinen reitti, noustiin vapaasti

1959

• Matin ensinousema Via Finlandia Torre Grandella oli nousun aikaan Cortinan alueen vaikein reitti

1962

• Musketti Taivaskalliolla, seuraava nousu vasta 14 vuotta myöhemmin

1962

• Suomen alppikerho perustetaan

1986

• Majavan Paluu 7 (7a) , Kvarnby Kari Poti

1989

• Päiväperhonen 7+ (7a+), Vanjärvi Pasi Vihavainen

1989

• Baby Face 8- (7b) , Muurla Henrik Suihkonen

1990

• Alibi 8+ (7c) , Nummi Henrik Suihkonen

1993

• Adlon (9-) 8a , Nummi Henrik Suihkonen
• Veikka Gustavsson nousee Everestin huipulle ensimmäisenä Suomalaisena.

1994

• Suomen Kiipeilyliitto ry. perustetaan, tarkoituksena edistää suomalaista kiipeilyharrastusta.

1995

• Sulttaani (9) 8a+ , Nummi Henrik Suihkonen

1996

• Veikka Gustafsson nousee Everestille ilman lisähappea.1998Estrella (9+) 8b , Nummi Henrik Suihkonen

2006

• Syncro (10+) 8c , Nummi Tomi Nytorp
• Suomalainen Nalle Hukkataival voittaa Arco Rockmastersin, maailman arvostetuimman kutsukisan boulderoinnissa.

2009

• Kleverberget joutuu kiipeilykieltoon kiipeilijöiden huonon käyttäytymisen takia. Erittäin ikävä merkkipaalu.
• Veikka Gustafsson saavutti tavoitteensa nousta kaikille yli kahdeksan kilometriä korkeille huipuille
• Ensimmäinen kokonaan Suomalainen retkikunta valloitti Everestin. Retkikunnasta neljä jäsentä saavutti huipun.