Vuoristokiipeilyssä käytetään tarpeen mukaan tekniikoita kaikista muistakin kiipeilyn lajeista. Usein helpolla reitillä edetään köysistössä kävellen, tai lyhytköysitekniikoita hyödyntäen. Näille tekniikoille on ominaista se, että koko köysistö liikkuu kerralla, mikä on nopeaa. Vaikeammat osuudet kiivetään alaköysitekniikoilla, ja pääpaino kiipeilyssä on nopeudessa.

Vuorilla nopeus on turvallisuutta. Vuorikiipeilyssä haasteet syntyvät yleisestä jaksamisesta, korkeasta ilmanalasta ja luonnon armoilla olemisesta. Vuoristossa kiipeilijän täytyy tietää paljon lumesta, jäästä, jäätiköistä ja sääoloista. Vuorikiipeilyn riskit ovat hyvin paljon sidoksissa olosuhteisiin ja niiden muutoksiin. Vaikka Suomessa ei ole vuoria, monet Suomen kiipeilijöistä ovat löytäneet tiensä Norjan ja Alppien seinämille. Suomen alppikiipeilyn uranuurtaja Matti Jokinen kiipeili jo 50-luvulla kovia reittejä alpeilla. Tänä päivänä myös suomalaisia vuoristo-oppaita työskentelee Alpeilla.

Alpeilla ja Norjassa löytyy myös paljon kiipeilyä, joka pääosin vastaa kalliokiipeilyä, mutta sisältää myös vuorikiipeilyn luonteenpiirteitä. Alpeilla esimerkiksi löytyy pitkiä kallioreittejä, joiden lähestyminen voi tapahtua jäätikköä ylittämällä. Reitit voivat myös sisältää osia, jotka saattavat olla jään ja lumen peitossa. Vaikka kiipeiltävä reitti ei olisikaan varsinaista vuorikiipeilyä, perustaidot vuoristossa liikkumiseen kuten navigointi ja jäätikön ylittäminen sekä toiminta onnettomuuden sattuessa tulisi olla hallussa.