Alaköysikiipeilyä sanotaan myös “liidaamiseksi” (eng. Lead climbing). Nimi viittaa kiipeilytyyliin, jossa varmistusköysi viedään mukaan alhaalta, ja kiinnitetään säännöllisin välimatkoin seinämässä oleviin varmistuspisteisiin. Kiipeilijän otteen irrotessa hän usein putoaa joitakin metrejä, ennen kun köysi kiristyy.

Alaköysikiipeily vaatii hieman enemmän osaamista, ja putoamisten myötä riskitaso nousee hieman. Alaköysikiipeilyä voidaan silti harrastaa hyvinkin turvallisesti valitsemalla reitit huolella. Alaköysikiipeilyä harrastetaan sekä sisäseinällä että ulkokallioilla. Varsinkin sisäseinällä sen harrastaminen on sitä osaavalle suhteellisen turvallista. Alaköysikiipeilylle ei ole pitkillä reiteillä tai vuoristossa useinkaan vaihtoehtoja.

Alaköysikiipeily voidaan edelleen jaotella luonnolliseksi (”luomu”, ”tradi”) kiipeilyksi tai urheilukiipeilyksi (”sportti”). Urheilukiipeilyssä reiteillä on valmiita pultteja, joihin kiipeilijä voi edetessään kiinnittää köyden. Luonnollisilla välineillä kiivetessä kalliossa ei ole mitään valmiita kiinnityskohtia, vaan kiipeilijä pitää mukanaan kiiloja ym. välineitä, joilla hän varmistaa etenemisen. Varsinkin luonnollisilla kiivetessä turvallisuus on hyvin riippuvaista siitä, miten hyvin reitin pystyy varmistamaan. Reitin luonne sekä kiipeilijän kokemuksen ja taidon merkitys korostuvat luonnollisilla kiivetessä.

Alaköysikiipeily voi myös olla teknistä kiipeilyä, jolloin etenemiseen käytetään em. kiiloja ja välineitä avuksi etenemiseen. Teknistä kiipeilyä harrastetaan eniten ulkomailla pitkillä, jopa useita päiviä kestävillä reiteillä, jotka ovat liian vaikeita kiivetä vapaasti. Pitkillä reiteillä on mahdollista myös kiivetä yksittäiset vaikeat kohdat ”teknisesti”, ottamalla esim. tukea varmistuksista. Suomessa vain pieni osa kiipeilijöistä harrastavat myös teknistä kiipeilyä.